sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Sikainfulenssa H1N1

Ymmärrän kyllä, että rokotukset pitää jotenkin hoitaa ja niitä hoidetaan jotenkin. Perussairaat ihmiset (kammottava sana - kroonisesti sairaat voisi olla parempi) jonottavat ulkona pakkasessa tuntikausia. Lentokoneeseenkin ihmiset otetaan ensin takariviin sitten vähän edemmäksi ja lopuksi eteen ja ruuhkat vältetään. Samaa filosofiaa voisi noudattaa rokotuksissa ihmisille annettaisiin sukunimen eukirjaimen mukaan kaksi aikaa, jolloin voisi valita itselleen sopivamman ja todennäköisesti jonot mahtuisivat sisäälle terveyskeskukseen. Vastaavaa menetelmää käytettiin Universaalin studioilla kiertoajeluille mennessä - väkimäärät olivat kymmeniä tuhansia päivässä.

Ainoa oikea tuntuu olevan avainsana H1N1-rokotuksissa. Tutkimusprofessori todistaa päivittäin televisiossa, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ei voi olla väärässä. Todellisuudessa THL:n rokotusjärjestys on vain yksi vaihtoehto, tutkimuksiin perustuva arvaus. Sen peruspremissinä on, että kaikki suomalaiset sairastuvat joka tapauksessa. Sairastavuuden jäädessä 10-20% joku muu ratkaisu olisi voinut olla parempi. Terveillä ihmisillä on myös riski kuolla.

Noudattamalla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeita lääkäri voi huoletta jättää potilaan hoitamatta (katsotaan pari päivää) ja jos potilas kuolee se tapahtuu ohjeiden mukaisesti. Tutkijaprofessori kertoo televisiossa, että ohjeita noudatettiin ja ihmisiä kuolee sikainfulenssaan. Heidän antamansa ohjeet eivät voi olla vääriä.

Jotenkin olen ymmärtänyt, että Tamiflu yms. tehoavat vain jos niitä otetaan muutaman tunnin sisällä taudin alkamisesta. Terveyskeskukseen jonottaminenkin kestää yli tämän kriittisen ajan. Norjalaiset päättivät antaa kansalaisilleen mahdollisuuden hoitaa itseään vapauttamalla infulenssalääkkeet käsikauppaan. En tiedä miksi suomalaisia pitää holhota enemmän.

On myös mielenkiintoista, miksi syöpäsairaiden omaisten pitää ensin käydä omaista hoitavalta lääkäriltä hakemassa todistus oikeudesta rokotukseen - jos tietokonejärjestelmät ovat onnettomia (kuten ovatkin), niin eikö joku kirjallinen vakuutus riittäisi. Näytää siltä, että lääkäreillä ei ole muuta tekemistä, kuin kirjoitella todistuksia.

Vaikuttaa siltä, että suunnittelijat ovat käyneet hakemassa oppinsa vanhasta aina oikessa olevasta Neuvostoliitosta, jossa jonotettiin ja oltiin aina oikeassa. Muistan kun suomalaisia terveydenhoitajia kävi vierailulla lastenkodissa ja yksi hoitaja kysyi makeista juomista ja jälkiruuista, että eikö paljo sokerin käyttö aiheuta lapsille hammasmätää. Vastaus oli yksiselitteinen: "Sokeri ei Neuvostoliitossa aiheuta kariesta".

maanantai 10. elokuuta 2009

Minä ja toinen maailma

Olen suhtautunut hieman nihkeästi virtuaalisiin maailmoihin kuten Second Lifeen. Tilanne muuttui kun kolleegani Tuija sai minut houkuteltua 'Oppiminen eri maailmoissa' -seminaariin (http://toisessamaailmassa.fi/) Savonlinnaan. Seminaari pidettiin 6.-7.8.2009. Syy innostukseen tuli siitä, että Sastamalan Opisto on mukana Helsingin suomalaisen työväenopiston koordinoimassa SOMEDI 2.0 -hankkeessa. Hankkeessa tutkitaan sosiaalisten medioiden käyttöä opiston opetuksen apuna.

Ennen seminaaria Juhanalta (hankkeen vetäjä) tuli toivomus, että pitäisi tehdä itselleen avatar ja tutustua Second Lifeen. Ohjeet olivat hyvät ja avatar syntyi. Nimeksi sille tuli Johan Hornbridge. Tämä avatar kulkee minun mukanani kai aika pitkään - joku kertoi, että reaalimaailmassa on helpompi vaihtaa nimeä kuin Second Lifessä.

Niin siinä sitten kävi – ensimmäinen seikkailu venähti aamuyön tunneille. Oli kaikkea kokeilemista. Avattaren riisuminen oli aika helppoa, mutta vaatteiden päälle saaminen sitten vaikempaa. Tietokoneen sulkeutuessa avatar jäi Saint Louisiin Archen alle yksinään.

Ehdotus sinulle, joka luet tätä - luo itsellesi avatar ja lähde matkalle mukaan virtuaalimaailmaan, Second Lifeen. Liikkuminen tapahtuu kävellen, lentäen tai teleporttaamalla kuten scifi-televisiosarjoissa. Tämä maailma on kenen tahansa tietokoneen käyttäjän ulottuvilla. Virtuaalimaailma koostuu reaalimaailman mallinnuksista ja mielikuvituskohteista. Esimerkiksi Second Lifestä löytyy tarkka mallinne Vatikaanissa olevasta Sikstuksen kappelista ja muista reaalimaailman nähtävyyksistä.

'Oppiminen eri maailmoissa' -seminaarissa(http://toisessamaailmassa.fi/) käsiteltiin kysymystä: miten käyttää virtuaalimaailmaa opetuksessa. Mark Bell Indianan yliopistosta vertasi perinteistä opetusta ja modernia lähestymistapaa toisiinsa. Perinteisessä pedagogiikassa opettaja miettii miten opettaisin tämän. Uudessa katsannossa keskeistä on se, missä ympäristössä oppilaat oppivat opittavan asian parhaiten. Ympäristö, jossa opitaan on osa ajattelua ja muokkaa sitä. Oppimista tapahtuu esimerkiksi kotona, kaupassa ja internetissä. Koulussa tapahtuva oppiminen on vain erityistapaus oppimisesta (von Wright) .

Seminaarissa nähtiin virtuaalimaailmat keskeisinä lähitulevaisuuden oppimisympäristöinä. Viitattiin tutkimuksiin, joissa opiskelijoiden aktiivisuus ja osallistuvuus lisääntyi kursseilla, jotka toteutettiin virtuaalimaailmassa. Myös oppimistulokset olivat hyviä.

Second Life on vain yksi kymmenistä - jos ei sadoista virtuaalimaailmoista. Oululaisen LudoCraft taiteellinen johtaja Tomi Kujanpää esitteli yrityksen kehittämää merimaailmaa. Maailmaa läpinäkyvässä puolipallossa meren alla.
Opetukseen liittyen LudoCraft, Jyväskylän yliopiston koulutuksen tutkimuksen laitos ja Jyväskylän ammattiopisto kehittävät yhdessä virtuaalipelejä oppimisen ja työelämän välille. Projekti on nimeltään Game Bridge. Työtehtäviä simuloidaan todellisesta elämästä mallinnettujen asioiden avulla.

Ryhmän kohtaaminen virtuaalimaailmassa toimii siten, että opiskelijat kirjautuvat sisään ja heidän avattarensa kokoontuvat johonkin virtuaaliseen, internettiin luotuun tilaan. Avattaret tulevat luokkahuoneeseen tai rakennustyömaalle. Ryhmätyö esimerkiksi talon sähköistys, tai vaikkapa luento voi alkaa. Yrittäjyyskoulutuksessa opiskelijat perustavat yrityksiä Second Lifeen ja pääsevät kokeilemaan oppimiaan asioita ”todellisissa” tilanteissa toisen maailman kauppapaikoilla.

Opiskelijat – missä he oikeasti ovat? He voivat osallistua opetukseen kotoaan oli koti sitten vaikkapa Japanissa, Suomessa tai Australiassa tai proosallisesti omasta luokastaan koulussa. Virtuaalinen tila on globaali 'luokkahuone'.

Virtuaalimaailma ei ole lasten juttu. Second Life -käyttäjien keski-ikä on 35 vuotta. Se on myös suosittu ikäihmisten keskuudessa. Miltä tuntuisi keitellä kahvia ja liittää siihen virtuaalimaailma ja mennä naapurin mummon tai papan kanssa juomaan sitä Pariisiin Eiffel-tornin juurelle tai Ontarion digitaaliselle saarelle. On totta, että yhteinen kahvihetki jomman kumman keittiön pöydän ääressä on ylivoimaisesti parasta yhdessäoloa. Entäs jos kumpikaan ei pysty liikkumaan ulos kotoaan?

Vanhan, uuden tai tulevaisuuden Forssan, Keuruun tai Sastamalan (Vammalan) mallintaminen tai saattaisi olla kulttuuriteko ja tarjoaisi ainakin matkailuyrittäjille kaivattua näkyvyyttä ja uutta ulottuvuutta kaupunkimarkkinointiin. Koulujen oppilat ja vanhainkodin asukkaat voisivat matkoillaan virtuaalimaailmoissa pyytää avattaria katsomaan kotiseutuaan.

Sosiaalisista medioista ja virtuaalimaailmoista puhuttaessa on täkeää muistaa, että ei ole keskeistä oppia kulkemaan Second Lifessä tai oppia käyttämään sosiaalisen median välineitä kuten Skype-puhelinohjelmaa, vaan keskeistä on oppia tuntemaan sosiaalisen median mahdollisuudet oman elämän apuna elämän eri vaiheissa. Teknologiat ovat apuvälineitä eivät kiinnittymisen kohteita.


Kari Kotiranta
Tiedetilallinen

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Avainsanana innovaatio

Osallistuin Pirkanmaan maakuntakorkeakoulun järjestämään kesäseminaariiin. Se pidettiin Mänttä-Vilppulassa 11.6.2009. Kaupungin johtajan mielestä viiva nimien välissä oli 8 miljoonan arvoinen erilaisina liittymätukina. Jos nimestä ei olisi päästy yhteisymmärrykseen, niin hanke olisi kaatunut.

Seminaarissa käsiteltiin Tampereen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyötä ympäröivän alueen kanssa. Esimerkkinä tästä on seutukunnan yli tapahtuva insinöörien muuntokoulutus, jossa on mukana Keuruu, Jämsä ja Mänttä-Vilppula. Lisäksi tarkasteltiin Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen yhteistyötä Sisä-Suomen allianssia ja vastaavasta yhteistyöstä ammattikorkeakoulujen kesken. Maakuntarajojen yli tapahtuva yliopistojen yhteistyö on myönteinen asia paikallisten toimijoiden kannalta. Se mahdollistaa laajemman tutkimus- ja koulutusyhteistyön.

Timo Aro piti erityisen mielenkiintoisen esityksen 'Seudut ja kannustava aluekehitys'. Seuravassa tulkitsen muutamia kotikuntieni kannalta mielenkiintoisina pitämiäni asioita.

Vikkelyyttä ja rohkeutta tarvitaan, jos halutaan menestyä. Keskeisten päätösten teossa ei saa jäädä jahkailemaan. On tartuttava tarjolla oleviin tilaisuuksiin ja kehitettävä uutta. On oltava valmis rakenteellisiin muutoksiin (esim. kuntaliitoksiin). Onko kunnalla elämisen eväitä, jos lapsia syntyy alle 20 vuodessa. Tällaisia kuntia Suomessa on noin sata.

Alueiden ja paikkakuntien kilpailu (ihmisistä, työpaikoista ja pääomasta) koskee kaikkia riippumatta historiasta, sijainnista tms. Ehkä tätä korostaa tilastotieto, että 92% Suomen pinta-alasta on muuttotappioaluetta. Autioituminen etenee. Saman asian tuo esille parin päivän takainen Kauppalehden uutinen, jossa ihmisiä kehotetaan valmistautumaan taloyhtiöiden konkursseihin muuttotappioalueella. Rohkeudesta riippuu miten kunnan tai seutukunnan käy.

Aro väittää Castellsia lainaten - alueen menestyminen riippuu suhteesta verkoston solmupisteisiin, kuten väestöön, tietoon, osaamiseen, pääomaan jne. Jos paikkakunta, alue on kaukana kaikista (ei pelkkä maantieteellinen etäisyys), ei menestymisen mahdollisuuksia ole. Kaikkiin toimijoihin vaikuttaa maailmantalous. Se saa aikaan nopeita rakenteellisia muutoksia ja lisää epävarmuutta.

Menestyvän alueen, kaupungin täytyy omata menestyviä toimialoja, klustereita, tiedettä ja tekniikkaa. Lisäksi tarvitaan hyvä ilmapiiri, järkevä visio ja lisäksi paikkakunnan pitää olla houkutteleva. Suurten kaupunkien merkitys kasvaa ja maakuntien merkitys vähenee.

Kilpailusta johtuen ylhäältä ohjattu hallinnollinen säätely vähenee. Säätely muuttuu houkutussäätelyksi. Oikealla uudella tavalla toimiminen tuottaa etuja. Keskeistä on alueen, kunnan oma toiminta. Staattisesta pitää päästä dynaamiseen toimintaan. Aikaisemmin hyviksi koettujen oppimiskeskuksien on muuttuttava osaamis- ja innovaatioyksiköiksi. Keskiöön nousee innovaatio.

Tulevaisuudesta voi selvitä vain valmistautumalla tulevaisuuteen.

Kari Kotiranta
Tiedetilallinen

tiistai 9. kesäkuuta 2009

EU vaalit tuli voitettua

Keskustapuolueen häviö oli odotettavissa: puolue unohtaa peruskannattajansa ja alkaa herrastelemaan. Lisäksi puolueella on puoluejohtaja on rasitukseksi, koska häneltä puuttuu suhteellisuuden taju. Tämä tuli esille Ruusus-jupakassa. Yhteiskunnan huipulla oleva henkilö haastaa oikeuteen, ”tyttöystävänsä”, joka kuuluu selvästi matalampaan statukseen, yksityisyyden loukkaamisesta. Vaikka tilanteessa oli selvästi rakenteellisen hyväksikäytön aineksia vrt. opettaja oppilas tai isäntä piika -suhteeseen.

Demareiden vaalikoneen yskiminen taas johtui ilmeisesti substanssin puutteesta – kaupan kuvioissa olen kuullut sanottavan, että ei kannata mainostaa – jos ei ole mitään myytävää. Arvot eivät ole myytäviä tuotteita. Vaikka puolueella olisi kaikkia klassisia arvoja: totuutta, hyvyyttä ja kauneutta, mutta jos ne eivät konkreettisesti kosketa työtöntä paperimiestä, niin on turha mainostaa.

Häkämies epäili demaripuolueen olevan presidentin vanki. Ehkä vartijat tulevat kuitenkin ammattiyhdistysliikkeestä. Irtiotto ja uusien näkemysten esittäminen on todella vaikeaa.

Vasemmistonliiton vankilassa kaksi kertaa korkeammat muurit. Korhosen liikkumavara on vielä pienempi kuin Urpilaisen.

Muiden puolueiden keskustelukulttuuri ja Soinin vastustaminen on satanut hyvin perussuomalaisten laariin. Maahanmuuttajista Soini sanoi ääneen sen, mitä suurin osa suomalaisista ajatteli: maahanmuuttopolitiikasta pitäisi keskustella. Byrokraattisen EU:n vastustaminen on aika luontevaa – ei riitä, että se on turvannut rauhan Euroopassa - ihmiset odottavat edistystä. Yksinkertaista, mutta poikkeavaa.

Ruotsalainen piraattipuolue yllätti – vai yllättikö. Stefan Wallin vertasi piratismia tavaratalosta varastamiseen. Minusta siinä on ainakin vivahde ero. Jos varastaa tavaratalosta, niin hyllytä puuttuu, mutta kopioitaessa alkuperäinen jää. On myös mielenkiintoista seurata prosessia, jossa Andersenin sadusta tai muusta vastaavasta tulee Disney Corporationin omaisuutta. Niin – eihän se ole varastamista – kun suuri joukko lakimiehiä on sen rehelliseksi todennut.

Itse en ole kopioinut kuin yhden ainoen musiikki CD:n vuosia sitten – mutta olen maksanyt tekijänoikeusjärjestoille satoja euroja siitä, että harrastan aktiivisesti valo- ja videokuvausta. Esimerkiksi 50 DVD:n pakkaus maksaa noin 60 €, josta puolet, 30 € menee hyvitysmaksuina tekijänoikeusjärjestöille.

Pitäisi ottaa keskusteluun myös se kuinka paljon maksuja maksetaan olemattomista tekijänoikeuksien loukkaamisista. Suomessa käytetään paljon ilmaisohjelmistoja, joita saa laillisesti levittää – käyttäjiä on satoja tuhansia. Se tarkoittaa miljoonia CD ja DVD -levyjä, joista maksetaan hyvitysmaksua joillekin joille se ei kuulu. Tekijänoikeusjärjestöjen pitäisi vähintäänkin tukea avoimien ohjelmistojen kehittämistä.

Olen sitä mieltä, että taiteilijoille kuuluu oma osansa – mutta muusikotkin kapinoivat järjestelmää vastaan – joku vetää välistä. Saattaa olla, että piraattipuoluelaiset ja taiteilijat ovatkin samalla puolella. Toivon suomalaisellekin piraattipuolueelle menestystä. Tarvitaa reilua keskustelua – ei pelkästään ylikansallisten yhtiöiden lobbausta.

Tiedetilallinen

torstai 4. kesäkuuta 2009

Koulujen paremmuus

Koulujen paremmuus on mielenkiintoinen asia – vanhemmat haluavat lapsilleen parasta koulutusta. Kotikunnissani on suhtauduttu eri tavoin vaatimattomaan sijoitukseen ränkking listalla. Forssassa ja Vammalassa on asia tuskin huomattu. Äetsässäkään ei ole elämöity hyvällä sijoituksella. Keuruulla asiasta on kirjoitettu jo useassa Suur-Keuruun sanomien numerossa. Keuruulla painaa ehkä Haapamäen lukion lakkautuminen.

Minusta näyttää, että lukioita on kahdenlaisia ylioppilaskirjoituspainotteisia ja muita. Jos koulussa on omistauduttu ylioppilaskirjoituksille ja tulokset ovat tuollaisia tuolaisia kuin Forssan, Vammalan ja Keuruun, niin asiat ovat kehnosti. Mutta jos lukio ottaa opiskelijan huomioon ja antaa tilaa ajattelulle ja luovuudelle, niin tulos on ihan hyvä. Opettaminen ei ole välttämätöntä, mutta oppiminen on. Von Wrightin mukaan koulussa tapahtuva oppiminen on vain erityistapaus oppimisesta.

Tilannetta voi jäsentää vähän tutkimusten valossa. Seuraavassa esittelen muutamia lähestymistapoja.

Yhdessä tutkimuksessa todettiin, että tärkeää ylioppilaskirjoituksissa menestymiselle oli äidin koulutustaso eikä esimerkiksi peruskoulun päästötodistus.

Luovuustutkimuksissa on vuosien varrella osoitettu, että luovuus ja koulumenestys on kaksi eri asiaa. Jos koulu antaa tilaa luovuudelle, niin se voi haitata huippusuorituksiin pääsemistä ylioppilaskirjoituksissa. Toisaalta kaikki päättäjät yhteiskunnassa korostavat luovuuden merkitystä. Kärjistetysti voi kysyä opiskellaanko ylioppilaiskirjoituksiin vai menestymiseen elämässä.

Keväällä julkistettiin pari tutkimusta: toisessa oppilaat ilmoittivat lukion aiheuttavan stressiä ja isolla osalla oli mielenterveyden ongelmiin viittaavia oireita ja toisessa käsiteltiin nuoria työkyyttömyyseläkkeellä olevia erityisesti nuoria naisia, jotka eivät olleet kestäneet suorituspaineita. Omistautuminen suorittamiseen ei välttämättä johda hyvinvointiin.

On selvitetty, mikä on se lisäarvo, jonka koulu tuottaa oppilailleen. Mielenkiintoista oli se, että huippulukion tuoma oppilaskohtainen lisäarvo, lisäoppi oli jopa pienempi kuin huonoilla peruskoulutodistuksilla pieniin maaseutulukioihin tulleilla oppilailla.

Eihän huonoilla papereilla pääse mihikään. Ei niin. Tutkimustulokset ovat jossain määrin ristiriitaisia, mutta näyttää siltä, että ylioppilastodistuksella ei ole juurikaan merkitystä urakehitykselle. Pääsy ammattikorkeakouluun tai yliopistoon ei esty huonosta ylioppilastodistuksesta – useimpiin korkeakouluihin on pääsykokeet. Hyvistä opiskelijoista on pula. Hyvä opiskelija osaa soveltaa oppimaansa ja on luova. Jos jostain syystä tulee välivuosi, niin sen voi käyttää opiskelemalla avoimessa yliopistossa. Kootusti avoimen tarjonta löytyy osoitteesta www.avoinyliopisto.fi.

Yhteiskunnassa tarvitaan terveitä oman arvon tuntoisia nuoria.


Tiedetilallinen

maanantai 11. toukokuuta 2009

Hygieniapassi

Tiedetilallisen täytyi syorittaa hygieniapassi - josko joskus sattuisi myymään kahvia ohikulkeville tai tiedetilalla poikkeaville. Materiaaleista löytyvä tieto oli mielenkiintoista hyödyllistä - suosittelen kaikille. Erityisesti Eviran sivulla oleva lyhyt kuvaus antaa hyvät perustiedot.

Testimateriaali muodostuu 1000 kysymyksestä, joista jollain tavalla arvotaan 40 kysymystä testiin. suurin osa kysymyksistä oli ohan ok. Mutta mukana oli koko joukko kysymyksiä, jotka olivat muotoa: arvaa mitä ajattelen. Kahdessa oli tiedetilallisen mielestä väärä mallivastaus.

Mitä sanotte väittämästä sterilointi tappaa kaikki mikrobit - oli väärin vastata, että väärin. Mitenkähän on prionien kanssa. Ne menettävät aktiivisuutensa 124 asteen läpötilassa 3 barin paineessa 20 miniuutissa. Menetelmä ei ole ihan tavallinen sterilointi. Toisaalta - mitä prionit on - ainakin opiskelumateriaalissa ne olivat mikrobeiksi luokiteltu ja toisessa kysymyksessä kysyttiin jotain hullun lehmän tautiin liittyvää.

Toisen kysymyksen vastaus yritti väittää, että yksi mikrobi ei voi aiheuttaa ruokamyrkytystä. Ainakin vesi menee juomakieltoon jos sieltä löytyy yksikin ulosteperäinen bakteeri.

Ymmärrän hyvin kysymysten laatijaa - vaatii paljon mielikuvitusta keksiä 1000 kysymystä, mutta olisi kuitenkin syytä välttää sanontoja tavallisesti, yleensä, harvoin. Se on mutu tuntumaa, joka tarvitsee tulkita ja tulkinta voi johtaa oikeilla tiedoilla väärään vastaukseen.

Hygieniapassi tuli pisteillä 37/40. Tervetuloa Tiedetilalle kahville.

Tiedetilallinen

PS. katso myös http://tiedetila.posterous.com ja http://www.tiedetila.fi

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Tiedetila - ScienceFarm


Tiedetila on vuonna 2007 Keuruulle, Pihlajavedelle perustettu tieteen ja tietokoneiden historian esittelypaikka. Se on osoitteeseen Alkulantie 265,
42930 Katajamäki . Tiedetilan käyttössä noin 500 neliömetriä sisätiloja ja runsaasti ulkoalueita.

Tiedetila on myös keskustelufoorumi. Keskustelun kohteena ovat sekä tieteen, tietokoneiden historia ja tulevaisuuden haasteet. Tarkoituksena on edistää tiedekasvatusta ja tieteen tulosten ymmärtämistä.

Voit osallistua keskusteluun tässä Tiedetillisen blogissa.