Elämänhallintaa vai mielivaltaa

Syrjäytymisriski, työttömyysriski, irtisanomisuhanalainen tai sitten joku sopiva lääketieteellinen diagnoosi, kuten masentunut, adhd, perussairaus ovat jokapäiväisiä sanoja, joilla lyödään leima mahdollisimman monen ihmisen otsaan. Eilen lanseerattu tutkimus kertoi ehkä perusasian, ”vitutus tappaa”. Ihminen, joka pystyy välttämään tämän tilan, elää yli 15 vuotta vanhemmaksi. Ihmisten pahoinvointi on noussut vahvasti myös poliitikkojen ja virkamiesten puheisiin. Esimerkiksi Sastamala, Kiikoinen ja Punkalaidun ovat perustaneet elämänhallintatyöryhmän. Forssa suunnittelee prosessihallintoonsa ”viihdelautakuntaa” jne. Tavoitteena näissä hankkeissa on vaalia ihmisten hyvinvointia. Ensin säästetään ja leikataan kouluterveydestä, nuorten toiminnasta, kulttuurista, vapaa-ajan toimintamahdollisuuksista ynnä muusta ja sitten mietitään miten voitaisiin kehittää hyvinvointia – hyvä niin, jos nyt. Eilen tuli ulos myös tutkimus, jossa osoitettiin, että säästöt kouluterveydenhoidosta toissa laman aikaan johtivat eniten säästäneissä kunnissa lisääntyneisiin kustannuksiin laitoshoidon käytön myötä. Eikä keskeisin tragedia ole kunnan rahojen käyttö, vaan tragedia on niissä ihmisissä, jotka joutuivat laitosten kierteeseen ja ajautuvat mahdollisesti väkikivalta”rikoksiin”. Laitoin sanan rikos lainausmerkkeihin, koska rikos itseasiassa tehtiin sen kunnan valtuustossa, jossa leikkaukset tehtiin. Lautakunnat ja työryhmät eivät ratkaise ongelmia: ensimmäiseksi pitää ratkaista asenneongema, joka on: kyllä me tiedämme, ja vaihtaa se uuteen asenteeseen: me emme tiedä tai me emme osaa. ”Häiriköivä” nuori tai vanhempikin ei toimi samalla logiikalla kuin koulun rehtori tai sosiaaliviranomainen tai vaikkapa poliisi. Tiedän nuorisotyöntekijöitä ja poliiseja, jotka saavat kontaktin ”häiriköiviin” ihmisiin, mutta melkein poikkeuksetta tulee paikalle kokoomusämmä, joka sanoo, että tämä ei ole oikeaa toimintaa. Anteeksi, en tarkoita oikeasti kokoomukselaista naista, vaan sitä strereotyyppistä hahmoa, jonka kaikki tuntevat. Miten minusta tuli minä -ohjelmassa Sauli Niinistö kertoi vapaudenkaipuustaan – koulu sääntöineen oli rajoitus. Onneksi ei ollut opintojen ohjaajaa, joka olisi sanonut: ei tuolla todistuksella kannata yliopistoon pyrkiä, ammattikouluun vaan. Sitten olisi alkanut lusmuilukierre. Koulu olisi mennyt jotenkuten, mutta jo ensimmäisestä työpaikasta olisi tullut potkut epäsäännöllisen töihin tuloajan perusteella. Vapaudenkaipuiset ihmiset, jollaiseksi itsenikin tunnistan eivät sopeudu ns. tavallisten työpaikkojen sääntöihin. Monet näistä tyypeistä ovat usein hyviä yrittäjiä, jos saavat sopivaa koulutusta – kun järjestäytynyt yhteiskunta ei tätä mahdollisuutta tarjoa, niin ainahan on alamaailma, joka tarvitsee hyviä tyyppejä. Kaikille niille, jotka kuvittelevat, että elämää voi hallita, sanoisin: pyrkikää siihen, että vitutusta olisi mahdollisimman vähän.