Ymmärrän kyllä, että rokotukset pitää jotenkin hoitaa ja niitä hoidetaan jotenkin. Perussairaat ihmiset (kammottava sana - kroonisesti sairaat voisi olla parempi) jonottavat ulkona pakkasessa tuntikausia. Lentokoneeseenkin ihmiset otetaan ensin takariviin sitten vähän edemmäksi ja lopuksi eteen ja ruuhkat vältetään. Samaa filosofiaa voisi noudattaa rokotuksissa ihmisille annettaisiin sukunimen eukirjaimen mukaan kaksi aikaa, jolloin voisi valita itselleen sopivamman ja todennäköisesti jonot mahtuisivat sisäälle terveyskeskukseen. Vastaavaa menetelmää käytettiin Universaalin studioilla kiertoajeluille mennessä - väkimäärät olivat kymmeniä tuhansia päivässä.
Ainoa oikea tuntuu olevan avainsana H1N1-rokotuksissa. Tutkimusprofessori todistaa päivittäin televisiossa, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ei voi olla väärässä. Todellisuudessa THL:n rokotusjärjestys on vain yksi vaihtoehto, tutkimuksiin perustuva arvaus. Sen peruspremissinä on, että kaikki suomalaiset sairastuvat joka tapauksessa. Sairastavuuden jäädessä 10-20% joku muu ratkaisu olisi voinut olla parempi. Terveillä ihmisillä on myös riski kuolla.
Noudattamalla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeita lääkäri voi huoletta jättää potilaan hoitamatta (katsotaan pari päivää) ja jos potilas kuolee se tapahtuu ohjeiden mukaisesti. Tutkijaprofessori kertoo televisiossa, että ohjeita noudatettiin ja ihmisiä kuolee sikainfulenssaan. Heidän antamansa ohjeet eivät voi olla vääriä.
Jotenkin olen ymmärtänyt, että Tamiflu yms. tehoavat vain jos niitä otetaan muutaman tunnin sisällä taudin alkamisesta. Terveyskeskukseen jonottaminenkin kestää yli tämän kriittisen ajan. Norjalaiset päättivät antaa kansalaisilleen mahdollisuuden hoitaa itseään vapauttamalla infulenssalääkkeet käsikauppaan. En tiedä miksi suomalaisia pitää holhota enemmän.
On myös mielenkiintoista, miksi syöpäsairaiden omaisten pitää ensin käydä omaista hoitavalta lääkäriltä hakemassa todistus oikeudesta rokotukseen - jos tietokonejärjestelmät ovat onnettomia (kuten ovatkin), niin eikö joku kirjallinen vakuutus riittäisi. Näytää siltä, että lääkäreillä ei ole muuta tekemistä, kuin kirjoitella todistuksia.
Vaikuttaa siltä, että suunnittelijat ovat käyneet hakemassa oppinsa vanhasta aina oikessa olevasta Neuvostoliitosta, jossa jonotettiin ja oltiin aina oikeassa. Muistan kun suomalaisia terveydenhoitajia kävi vierailulla lastenkodissa ja yksi hoitaja kysyi makeista juomista ja jälkiruuista, että eikö paljo sokerin käyttö aiheuta lapsille hammasmätää. Vastaus oli yksiselitteinen: "Sokeri ei Neuvostoliitossa aiheuta kariesta".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti