Minusta näyttää, että lukioita on kahdenlaisia ylioppilaskirjoituspainotteisia ja muita. Jos koulussa on omistauduttu ylioppilaskirjoituksille ja tulokset ovat tuollaisia tuolaisia kuin Forssan, Vammalan ja Keuruun, niin asiat ovat kehnosti. Mutta jos lukio ottaa opiskelijan huomioon ja antaa tilaa ajattelulle ja luovuudelle, niin tulos on ihan hyvä. Opettaminen ei ole välttämätöntä, mutta oppiminen on. Von Wrightin mukaan koulussa tapahtuva oppiminen on vain erityistapaus oppimisesta.
Tilannetta voi jäsentää vähän tutkimusten valossa. Seuraavassa esittelen muutamia lähestymistapoja.
Yhdessä tutkimuksessa todettiin, että tärkeää ylioppilaskirjoituksissa menestymiselle oli äidin koulutustaso eikä esimerkiksi peruskoulun päästötodistus.
Luovuustutkimuksissa on vuosien varrella osoitettu, että luovuus ja koulumenestys on kaksi eri asiaa. Jos koulu antaa tilaa luovuudelle, niin se voi haitata huippusuorituksiin pääsemistä ylioppilaskirjoituksissa. Toisaalta kaikki päättäjät yhteiskunnassa korostavat luovuuden merkitystä. Kärjistetysti voi kysyä opiskellaanko ylioppilaiskirjoituksiin vai menestymiseen elämässä.
Keväällä julkistettiin pari tutkimusta: toisessa oppilaat ilmoittivat lukion aiheuttavan stressiä ja isolla osalla oli mielenterveyden ongelmiin viittaavia oireita ja toisessa käsiteltiin nuoria työkyyttömyyseläkkeellä olevia erityisesti nuoria naisia, jotka eivät olleet kestäneet suorituspaineita. Omistautuminen suorittamiseen ei välttämättä johda hyvinvointiin.
On selvitetty, mikä on se lisäarvo, jonka koulu tuottaa oppilailleen. Mielenkiintoista oli se, että huippulukion tuoma oppilaskohtainen lisäarvo, lisäoppi oli jopa pienempi kuin huonoilla peruskoulutodistuksilla pieniin maaseutulukioihin tulleilla oppilailla.
Eihän huonoilla papereilla pääse mihikään. Ei niin. Tutkimustulokset ovat jossain määrin ristiriitaisia, mutta näyttää siltä, että ylioppilastodistuksella ei ole juurikaan merkitystä urakehitykselle. Pääsy ammattikorkeakouluun tai yliopistoon ei esty huonosta ylioppilastodistuksesta – useimpiin korkeakouluihin on pääsykokeet. Hyvistä opiskelijoista on pula. Hyvä opiskelija osaa soveltaa oppimaansa ja on luova. Jos jostain syystä tulee välivuosi, niin sen voi käyttää opiskelemalla avoimessa yliopistossa. Kootusti avoimen tarjonta löytyy osoitteesta www.avoinyliopisto.fi.
Yhteiskunnassa tarvitaan terveitä oman arvon tuntoisia nuoria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti