torstai 16. helmikuuta 2012

Toivottavasti olen väärässä

Historian opettajani Pekka Manninen tai Kai R. Lehtonen radio-ohjelmassa sanoi, että maassa on vallankumous, kun ruoka on loppu ja kansa on kadulla. Ajatuksessa on suuri viisaus, ihmisten kärsivällisyys on rajallinen, hallitsijoiden tehtävä on pitää yllä kansan turvallisuutta ja hyvinvointia. Mikäli hallitsijat epäonnistuvat tässä, niin seurauksena on vallankumous. Hallitsijat, laajassa mielessä hyvin voiva luokka, voi kuitenkin yrittää pitää valtansa sotilasjuntan avulla. Tällöin päädytään toimintoja ylläpitävään korruptioon.

Kreikassa kansan mitta alkaa olla täysi. Hallitsijoiden, hyvin voivan luokan rikastuminen aiotaan maksattaa niillä, jotka ennestään voivat huonosti. Tosin ns. rikkaitten määrä on paljon pienempi kuin tavallisten ihmisten ja aina ja kaikkialla on saatu koottua rahaa eniten tavallisilta ihmisiltä (suurten lukujen laki).

Aito vallankumous (konkurssi) Kreikassa tarkoittaisi lainojen maksun lopettamista ja ulkomaisen omaisuuden kansallistamista. Tästä olisi seurauksena muutaman vuoden kansainvälinen ”hyihyi” efekti. Tämän jälkeen suhteet normalisoitaisiin kreikkalaisten maksamilla näennäisillä korvauksilla. Vaihtoehto aiheuttaisi eurooppalaisten rahalaitosten ongelmia ja maksut siirtyisivät Suomessakin kaikkien vähäväkisimpien maksettavaksi, koska pankkeja ja sitä kautta sijoittajia olisi tuettava talouselämän normaalin toiminnan nimissä – ehkä myös tarpeeseen.

Vallankumous Kreikassa voisi pelastaa kreikkalaiset, mutta se olisi katastrofi tavallisille ihmisille Euroopassa ja Kreikassa. Vallankumouksilla on tapana syödä lapsensa – toisin sanoen kreikassa ei tapahtuisi riittäviä uudistuksia – korruptio yms. lieveilmiöt lisääntyisivät.

Riippuu siitä kuinka tärkeää hallitsijoille on pitää yllä suhteet muihin Euroopan maihin, tarvitaanko sotilaita apuun. Rajoitettu sotilasoperaatio kansan mekkaloinnin hillitsemiseksi on varmaan käynyt joidenkin kreikkalaistenkin eikä vain perussuomalaisen bloggaajan mielessä. Sotilasvallankumous olisi onnettomin vaihtoehto se kääntäisi Kreikan jopa Euroopan kehitystä 50 vuotta taaksepäin.

Kreikalla ei ole muuta kuin huonoja vaihtoehtoja. Euroopan päättäjillä pitäisi olla muutakin ymmärrystä kuin markkinoinen käsitys valtioiden tilasta. Jos ihmiset jätetään päätöksenteon ulkopuolelle pelkiksi objekteiksi orjan asemaan, niin seurauksena on kulttuurinen katastrofi, jota maksetaan kymmeniä vuosia.

Ongelmien kärjistyminen on enemmän kuin todennäköistä.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Katoaako vanhan ihmisen identiteetti?

Kävin noin vuosi sitten Romaniassa Pitestin yliopistossa pitämässä esitelmän äitien ja tyttärien tavasta nähdä toisensa. Pitesti on tavanmukainen pienehkö yliopistokaupunki, mutta sillä on synkkä, unohdettu menneisyys. Siellä sijaitsivat Romanian uudelleenkoulutuskeskukset kommunistiaikana. Menetelmistä käytetään yhteistä nimitystä – aivopesu.

Aivopesun tarkoituksena on saattaa ”uudelleen koulutettava” tilaan, jossa oma persoonallisuus ja identiteetti häviävät ja ”oppilas” omaksuu kritiikittömästi ”kouluttajien” esille tuoman ajatusmaailman. Toisella tavalla sanottuna uhri eristetään, häntä kidutetaan, uhkaillaan eri tavoin ja annetaan ”psyyken lääkkeitä”. Tuotetaan harhoja lääkkeillä jne.

Vanhusten hoito nyky-yhteiskunnassa on usein eristämistä. Avioparit sijoitetaan toisistaan erilleen – sukulaiset saattavat olla kaukana. Perheiden yhdistäminen samalle paikkakunnalle on lähinnä teoreettista. Vanha ihminen jää yksin byrokratian rattaisiin.

Muutto vanhusten hoitoon tarkoittaa myös muistoista ja identiteetistä luopumista. Pahimmassa tapauksessa sukulaiset realisoivat vanhuksen omaisuuden, heittävät valokuvat ja kirjat roskiin. Kiinnekohdat menneeseen elämään katoavat – tästä seuraa, että ei ole kiinnekohtia nykyiseenkään elämään. Vanha ihminen kapinoi – häntä sidotaan – hänelle annetaan psyyken lääkkeitä. Hänen odotetaan kuolevan ja tämä kerrotaan pieninä vihjauksina – vanhan ihmisen pitäisi oppia ymmärtämään byrokratian ja sukulaisten tavoitteet ja alistua niihin.

Ehkä ei aina asiat ole näin, mutta ainakin identiteetti häviämisen vaara on ilmeinen ja sitä myötä käsitys omasta ihmisyydestä häviää. Subjektista on tullut toimenpiteiden kohde, objekti. Tapahtumaketju on pahimmillaan aviopesua – ei tietoista, mutta järjestelmään sisäänrakennettua.

Nykyisin on alettu kiinnittää huomiota fyysiseen ympäristöön, mutta se ei riitä, tarvitaan myös psyykkistä hyvinvointia edistäviä toimenpiteitä. Ne saattaisivat siirtää laitossijoitusta, vanhat ihmiset olisivat omatoimisempia, laitostuminen vähenisi itseymmärryksen säilymisen myötä ja kaikesta tästä säästyisi kustannuksia.

Vanhojen ihmisten ihmisoikeudet kunniaan.

250 kunnanjohtajaa syytingille

Tarina alkaa noin 15 vuoden takaa Forssasta – silloinkin puhuttiin kuntaliitoksista. Oli ruokatunti ja satuin samaan pöytään sen aikaisen työvoimatoimiston johtajan kanssa. Keskustelu kääntyi kuntaliitoksiin ja jostain syystä keskustelukumppanini vaikutti huolestuneelta – keskustelun edetessä selvisi, että hän oli aidosti murheissaan siitä, mihin ylitse jäävät virkamiehet voisi sijoittaa - järkevien töiden löytäminen olisi vaikeaa.

Kuntien yhdistymissopimuksissa on tapana turvata johtaville virkamiehille uudessa kunnassa lähes vastaavan toimeentulon takaava virka, kuin minkä haltijana henkilö oli lopetettavassa kunnassa. Joskus paikka löytyy luontevasti, joskus joudutaan tekemään keinotekoisia virkoja.

Olen ollut huomaavinani, että jolleivat asiat etene tässä järjestyksessä ei synny kuntaliitoksiakaan. Hyvä johtaja saa manipuloitua kansalaiset tekemään melkein mitä tahansa. Demokratialla ja varsinkaan lähidemokratialla ei tässä prosessissa ole mitään tekoa – kyse on usein ihmisten, sinänsä oikeutetuista pyrkimyksistä, turvata omaa tulevaisuuttaan.

Toinen seikka mikä näkyy vaikuttavan on se, että valtuusto haluaa tehdä Porit. Porin kaupungin päättäjät ”viisaasti” päättivät muuta vuosikymmen sitten, että Porin alueelle ei tarvita yliopistoa. Yliopisto olisi muuttanut kaupungin luonnetta ja erityisesti pelättiin poliittisten voimasuhteiden muuttuvan. Varmaankin tällä hetkellä lasketaan tarkkaan eri puolueissa, miten erilaiset karttakuviot vaikuttaisivat poliittisiin voimasuhteisiin.

Sitten viime hädässä otetaan kehiin mukaan sana identiteetti. Ihmisillä on joku identiteetti – eurooppalainen, suomalainen tai syrjäkyläläinen? Identiteetin viiteryhmän voi valita ihan itse.

Vuosi - pari sitten uutisoitiin paikallislehdessä: ”susi tappoi koiran Pihlajaveden ja Keuruun rajalla”. Tässä yhteydessä lienee hyvä tarkentaa, että Pihlajavesi liitettiin Keuruuseen vuonna 1969. Silloin Pihlaisilla (paikallismurteen versio) oli pari tuhatta asukasta nyt noin kolmesataa. Jos ei olisi liitytty Keuruuseen olisi asukkaita tuskin sataa. Saha meni, rautatie supistui, maatalous ei juuri kannata – alue on harvaan asuttua (1.5 asukasta/neliökilometri) – entä sitten, ei itsenäisyys olisi paljoa vaakakupissa painanut. Nyt palvelut toimivat pääsääntöisesti hyvin – jotkut liiankin hyvin.

Nokialta poispotkitut insinöörit voivat perustaa yrityksiä ja tehdä tuottavaa työtä, mutta mitä tekee 250 kuntajohtajaa, koulutoimen johtajaa, muuten vaan johtajaa tai vapaa-aikasihteeriä – he jäävät aluksi syytingille uuteen kuntaan ja aikanaan eläkkeelle ja sen jälkeen 2% säästö hallintokuluista on totta. Tässä välissä on monta puolipäivätoimista siivoojaa tai vahtimestaria laitettu kilometritehtaalle.

En muuten haluaisi asua pienessä kunnassa – jos sattuisin sairastumaan pahasti, niin saisin kuntalaisten vihat päälleni, kun kunnan sairaskulut kasvaisivat radikaalisti. Isommassa kunnassa vaikutus tasoittuisi.

Lintukodot ovat ihania – mutta kissa vaanii.

perjantai 10. helmikuuta 2012

50000 nuorta hunningolla?

Tietymättömissä on yli 10000 tyttöä ja yli 20000 poikaa (20000 hakee töitä). Pelottavinta ilmiössä on se - jos järjestäytynyt yhteiskunta ei pysty järjestämään toimeentuloa kouluttamalla ja työllistämällä, niin kuvaan astuu järjestäytynyt rikollisuus, jolla on tarjota ”töitä” sekä tytöille että pojille. Mielenkiintoista tällaisissa tilastoissa on poikien vahva yliedustus. Ovatko pojat tyhmempiä? Onko pojilla taipumus syrjäytyä? Ovatko pojat geneettisesti alttiimpia? Ovatko pojat laiskempia? Olen tavannut kaikkia näitä selittämässä poikien syrjäytymistä.

Tuskin. Kyse on koulukulttuurista, joka on tehty tytöille. Pojille ei ole kovin paljon virikkeellistä toimintaa. En usko, että sukupuoli on pelkästään sosiaalinen asia. En usko myöskään, etteikö koulu voisi olla yhtä mielenkiintoinen pojille kuin tytöillekin. Kyse on jostain muusta.

Poikien ja tyttöjen kuten miesten ja naisten tajunnan sisällöt ovat erilaisia. Tytöille ja naisille ovat eri asiat tärkeitä kuin miehille ja pojille. Hiljattain referoitiin tutkimusta, jossa oli käsketty laittaa tärkeysjärjestykseen erilaisia asioita – miesten ja naisten listat olivat täysin erilaisia.

Koulussa ajatusmallit noudattavat naisten ja tyttöjen tapaa ajatella. Tämä johtuu siitä, että suurin osa opettajista on naisia. On vaikea kuvitella, että naisopettaja, joka on peräisin ylemmästä keskiluokasta, voisi matkia työläistaustaisen tai maahanmuuttajataustaisen pojan ajattelumalleja ja tietysti myös vastavuoroinen opettajan ajatusmallien ymmärtäminen on hukassa. Kyse ei ole miehen tai naisen mallina olemisesta vaan erilaisesta tavasta ajatella ja erilaisesta kulttuuritaustasta.

Opettajankoulutuslaitoksissa oli aikoinaan mieskiintiöt, mutta ne koettiin tyttöjen kannalta epäoikeudenmukaisiksi. Kiintiöiden poiston jälkeen vain muutamia poikia pääsi opiskelemaan opettajaksi. Tällöin ei ajateltu oppilaiden etua. Olen parikin kertaa kuullut, että eivät pojat ole kiinnostuneita opettajan urasta. Tätä nykyä asia lienee niin - jos kiintiöt palautettaisiin, niin pojat palaisivat opettajina kouluihin. Huonohkolla todistuksella koulutukseen päässeellä olisi enemmän eväitä ymmärtää syrjäytymässä olevaa tyttöä tai poikaa.

Erilaisten miesten ja naisten ajattelumallien oppimisesta (piilo-opetussuunnitelma) saattaisi olla paljon hyötyä myöhemmässä elämässä. Aviopuolison valinta onnistuisi paremmin – vaikutus voisi olla jopa perheväkivallan väheneminen - ymmärryksen lisääntymisenä.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Maaorjuus Suomessa nyt

Maaorjuus Suomessa tänä päivänä

Wikipedian määrittely maaorjuudesta alkaa seuraavasti: "maaorjuudella tarkoitetaan myöhäisantiikissa, keskiajalla ja uuden ajan alussa vallinnutta yhteiskunnallisen järjestäytymisen tapaa, missä maata viljelevä väestö ei ollut itsenäistä".

Maaseudun asukas, jonka elanto on alkutuotannossa on verrattavissa maaorjaan. Orjuuttajana ei ole enää nykyisin kreivi tai patruuna, vaan niin sanottu järjestynyt yhteiskunta. Niskaan hengittävät viranomaiset, metsän käytön valvojat, certifiointijärjestöt, eläinaktivistit, luonnonsuojelijat ja tietysti EU. Tämän lisäksi tulevat suojeltavat pedot ja muut rauhoitetut eläimet. Kaikki tämä vaatii maaseudun eläjältä toimenpiteitä. Maaseudun ihmisillä on vain velvollisuuksia, ei oikeuksia.

Otetaanpa esimerkki: minun metsässäni kulkee luvatta (jokamiehen oikeuden perusteella) vuosittain satoja ihmisiä. He poimivat marjoja, sieniä yms. Mukana on myös thaimaalaisia poimijoita – sinänsä ihan mukavia kavereita. Thaimaalaisten välittäjä tekee rahaa käyttämällä väärin jokamiehen oikeutta. Se on rinnastettava piraattipalvelimen pitäjään, joka rikastuu välittämällä luovaa työtä osallistumatta työn edellytysten luomiseen. Suomessa on kuitenkin laki, että maaseudun asukkaalla ei ole oikeutta määrätä omasta omaisuudestaan. Sen sijaan musiikin lataaminen on erittäin suuri rikos. Itse asiassa kyse samasta asiasta - mihin jokamiehen oikeudet venyvät. Väärin käsitysten välttämiseksi, en sinänsä vastusta jokamiehen oikeuksia, mutta niistä aiheutuneet velvoitteet pitäisi jakaa. tasapuolisemmin.

Maaseudun asukas joutuu metsän käsittelyssä ottamaan huomioon luontoarvot, virkistyskäytön ja rakentamaan ja ylläpitämään tiet, jotta ihmiset voivat kulkea metsässä. Tästä hyvästä pitää lisäksi maksaa pakollista metsänhoitomaksua, joka metsätilalla saattaa olla tuhansia euroja. Metsänhoidossa on pakko käyttää ns. asiantuntijoita, jotta voisi välttää joutumisen viranomaisten pakkotoimenpiteiden kohteeksi. kuten metsän haltuunotto (käytännössä rauhoitus), jolloin viranomaiset tekevät ”tarvittavat toimenpiteet”.

Vallalla on tapa, jonka mukaan metsään ilmaantuu erilaisia hiippailijoita, jotka karttavat kontaktia paikallisiin asukkaisiin ja tämän jälkeen tulee jostakin virastosta kirje, jossa kerrotaan, että maanne on käyttökiellossa siihen saakka kunnes päätös varsinaisesta käytöstä tehdään. Päätös saattaa venyä kymmeniä vuosia. Tällaisia päätöksiä ovat esimerkiksi soiden suojeluun, naturaan, lehtopaikkoihin ja puronvarsiin sekä tietysti liito-oravat liittyvät – puhumattakaan suurpedoista. Ehdottaisin reilua keskustelua ihmisten kanssa.

Jätevesien puhdistusfarssi on myös hyvä esimerkki maaseutukiusaamisesta. Maaseudun asukkaat pakotettiin (ne, jotka tekivät hyvässä uskossa määräysten mukaan) ostamaan (ei tukia) toimimattomia pienpuhdistamoja. Seurauksena on, että näillä onnettomilla puhdistetun jätevesikuution hinnaksi tulee pahimmillaan lähes 100 euroa, siis 10-15 kertainen maksu kaupungissa elävään verrattuna.

Maalla asuva maksaa itse sähkölinjansa, internet yhteytensä, tiensä jne. Tiemaksu saattaa olla 1000-2000 euroa vuodessa. On harvinaista, että johonkin näistä infrastruktuuritekijöistä saisi tukea esimerkiksi yhteiskunnalta. Kunta perii tietysti kiinteistöveron kiinteistöstä.

Maaseudun tarpeiden varjolla toteutetaan laajakaistahanketta, jossa tuetaan tukiasemille vedettäviä kuitukaapeleita – tavoitteena on saada hyvä peitto kännyköiden toiminnalle. Toiminta on kauniisti naamioitu maaseudun kehittämiseksi. Voiko parempaa businesta olla? Sama työ laskutetaan kolmeen kertaan: valtiolta, kunnalta ja vielä siltä joka haluaa nettiyhteyden. Ehkä samalle tasolle pääsevät valtion ja kuntien tietotekniikkahankkeet, joissa on myös usein kolminkertainen laskutus Valtion tarkastusviraston mukaan.

Suomalainen maataloustuotanto on tuettua, kuten maataloustuotanto koko Euroopassa. Tarkoituksena on pitää kuluttajahinnat kohtuullisina. Vapaa kilpailu ei toimi.

Tarvitaanko maaseudun eläjiä? Riippuu näkökulmasta – jos meillä on tarve syödä joka päivä, niin jonkun täytyy tuottaa ruokaa. Tietysti sen voisi tuoda ulkomailta, mahdollisesti maista, joissa eliitti rikastuu ruoan myynnillä ja varsinainen kansa näkee nälkää. Uskaltautuisitko ajamaan oman maatalouden alas? Tosin näillä säännöillä maatalous loppuu muutamassa kymmenessä vuodessa.

Eläköön maaseutukiusaaminen!