keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Katoaako vanhan ihmisen identiteetti?

Kävin noin vuosi sitten Romaniassa Pitestin yliopistossa pitämässä esitelmän äitien ja tyttärien tavasta nähdä toisensa. Pitesti on tavanmukainen pienehkö yliopistokaupunki, mutta sillä on synkkä, unohdettu menneisyys. Siellä sijaitsivat Romanian uudelleenkoulutuskeskukset kommunistiaikana. Menetelmistä käytetään yhteistä nimitystä – aivopesu.

Aivopesun tarkoituksena on saattaa ”uudelleen koulutettava” tilaan, jossa oma persoonallisuus ja identiteetti häviävät ja ”oppilas” omaksuu kritiikittömästi ”kouluttajien” esille tuoman ajatusmaailman. Toisella tavalla sanottuna uhri eristetään, häntä kidutetaan, uhkaillaan eri tavoin ja annetaan ”psyyken lääkkeitä”. Tuotetaan harhoja lääkkeillä jne.

Vanhusten hoito nyky-yhteiskunnassa on usein eristämistä. Avioparit sijoitetaan toisistaan erilleen – sukulaiset saattavat olla kaukana. Perheiden yhdistäminen samalle paikkakunnalle on lähinnä teoreettista. Vanha ihminen jää yksin byrokratian rattaisiin.

Muutto vanhusten hoitoon tarkoittaa myös muistoista ja identiteetistä luopumista. Pahimmassa tapauksessa sukulaiset realisoivat vanhuksen omaisuuden, heittävät valokuvat ja kirjat roskiin. Kiinnekohdat menneeseen elämään katoavat – tästä seuraa, että ei ole kiinnekohtia nykyiseenkään elämään. Vanha ihminen kapinoi – häntä sidotaan – hänelle annetaan psyyken lääkkeitä. Hänen odotetaan kuolevan ja tämä kerrotaan pieninä vihjauksina – vanhan ihmisen pitäisi oppia ymmärtämään byrokratian ja sukulaisten tavoitteet ja alistua niihin.

Ehkä ei aina asiat ole näin, mutta ainakin identiteetti häviämisen vaara on ilmeinen ja sitä myötä käsitys omasta ihmisyydestä häviää. Subjektista on tullut toimenpiteiden kohde, objekti. Tapahtumaketju on pahimmillaan aviopesua – ei tietoista, mutta järjestelmään sisäänrakennettua.

Nykyisin on alettu kiinnittää huomiota fyysiseen ympäristöön, mutta se ei riitä, tarvitaan myös psyykkistä hyvinvointia edistäviä toimenpiteitä. Ne saattaisivat siirtää laitossijoitusta, vanhat ihmiset olisivat omatoimisempia, laitostuminen vähenisi itseymmärryksen säilymisen myötä ja kaikesta tästä säästyisi kustannuksia.

Vanhojen ihmisten ihmisoikeudet kunniaan.

Ei kommentteja: