Väkivalta on epäviihdettä

Eilen kuuntelin autolla ajellessani radioterapeutti Ben Furmania. Sain YES kokemuksen, kun hän yksiselitteisesti sanoi, että jokainen saa joskus hepakan, mutta se miten sen jälkeen käyttäytyy on opeteltavissa. Väkivallan selitykseksi ei kelpaa se, että on lapsuuden kodissaan kokenut tai nähnyt väkivaltaa. On myös opeteltavissa miten käyttäydytään ravintolaillan jälkeen klo 4 aamulla kadulla, taksijonossa tai nakkikittarilla. Väkivalta”viihde” antaa malleja käyttäytymiselle. Taisi olla itse Freud (1918), joka piti väkivallan katsomista puhdistavana, katarktis-hypoteesi – kun näkee ei tarvitse itse toteuttaa. Freudin aikaan ei ollut televisiota eikä Bandura eikä Walters olleet tehneet tutkimuksiaan mallioppimisesta. Nykyisen tietämyksen mukaan väkivaltakäyttäytymisen todennäköisyys lisääntyy, jos on käytettävissä väkivaltaisia malleja. Keskeisin väkivaltaisten mallien tuottaja on väkivalta”viihde”. Kuitenkaan kaikista ei tule väkivaltaisia – jotkut oppivat muita sosiaalisen käyttäytymisen malleja. Suurin riski väkivaltaiseen käyttäytymiseen on niillä, joiden kaveripiiri arvostaa ”kovia” mimmejä ja kundeja. Surffailin eilen illalla muutamalla kanavalla - ainakin kolmelta tuli pahinta laatua olevia väkivaltamalleja. Yhdellä oli joku kahden ryhmän ristiriita, jossa tarkoituksena oli tappaa kilpailevan jengin porukkaa. Ryhmä suunnisti kohti sairaalaa, jossa tapettava oli hoidettavana. Edellä käveli kaunis tyttö, joka tappoi puukolla sairaanhoitajan, joka yritti kysyä, mikä porukka. Nuori mies törmäsi väärään huoneeseen, jossa siellä oli letkuissa sivullinen vanha mies. Tästä kiukustuneena mies repi letkut irti ja jätti potilaan kuolemaan. Samaan aikaa toisessa paikassa kaksi miestä yritti raiskata kaunista tyttöä. Tyttö sai käsiinsä pistoolin ja ampui miehen jne. Toisella kanavalla tarkasteltiin isä-poika -suhdettetta. Isä oli laitapuolen kulkija ja poika poliisi. Nyrkit olivat keskusteluvälineenä. Isä harmitteli sitä, kun ei käyttänyt veistä. Tutkimusten mukaan seksuaalisten mielikuvien sekoittaminen väkivaltaan raaistaa miehiä eniten. Joissain diktatuureissa, kun on haluttu raaistaa sotilaita, on sotilaat rakastutettu naismalliin, joka on sitten raaasti tapettu. Menetelmä on toiminut erittäin hyvin – sotilaista on tullut tappajia ilman tunteita. En ole sensuurin kannattaja, mutta onko meidän välttämättä pyrittävä tarjoamaan väkivaltaisia malleja sekä miehille ja naisille. Ainakin eilen iltaiset kohtaukset olisivat voineet toimia empatian kuolettajina. Viesti oli, että ihmisen, joka sanoo poikkipuolisen sanan voi tappaa ja sen voi tehdä myös nainen. On turha palkata kouluihin psykologeja, jotka keskittyvät yksilöihin, jos yhteiskunnan viesti on, että oman harhasi (Brejvik) toteuttamiseksi voit tappaa useita kymmeniä sivullisia tai ampua koulutovereitasi. Pahinta on, että alakulttuurit arvostavat tällaisia tapahtumia vrt. keskustelu sodasta Suomessa, jossa pitäisi myöntää kunniamerkki tappajalle. Mahdollisuuksia on, kuten Furman sanoi – jokainen voi miettiä itseään ja vastuutaan omasta viiteryhmästään.